Eläinlääkäripäivillä kävi noin tuhat eläinlääkäriä
Eläinlääkäripäivien teemana oli tänä vuonna etiikka, professionalismi ja kollegiaalisuus. Kun koolla on noin tuhat eläinlääkäriä, keskustelu käy vilkkaana. Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Päivi Lahti toteaakin, että päivät ovat ainutlaatuinen tilaisuus moniäänisen eläinlääkärikunnan vuoropuheluun.
Monipuolinen ohjelma sisälsi mielenkiintoisia luentoja esimerkiksi ruokahävikkitalkoista, botulismista ja urheilukoirista. Tiesitkö, että Kennelliiton alaisia harrastusyhdistyksiä on lähes 2000 ja harrastajia yli 500 000? Agility on myös hyväksytty virallisesti valtionapua saavien urheilulajien joukkoon.
Professori Maria Fredriksson-Ahomaa Helsingin yliopistosta puhui lemmikkien raakaruokinnasta kotitaloudessa. Hän muistutti, että jokaisen lemmikkieläimen omistajan tulisi olla selvillä raakaruokinnan riskeistä: se on helposti pilaantuvaa ja se ei ole kuumennettua eli se voi sisältää tauteja aiheuttavia mikrobeja. Siksi se on pidettävä erillään muista elintarvikkeista, käsittelyvälineitä myöten.
Provetin standilla esiteltiin Provet Cloudin lisäksi Petmeddataa. Se on ”lemmikkien Omakanta”, tietovarasto, joka kulkee aina mukana. Tähän asti lemmikkien terveystiedot ovat sijainneet useilla eri terveydenhuollon tarjoajilla: klinikoilla, hierojilla, osteopaateilla. Nyt ne on mahdollisuus saada yhteen paikkaan, jotta ne ovat aina mukana.
Petmeddata herätti runsaasti positiivista kiinnostusta. Eläinlääkäripäivillä hyvin moni klinikka liittyikin mukaan tarjoamaan asiakkailleen parasta mahdollista palvelua tässäkin suhteessa.