Hyvä toiminnanohjausjärjestelmä on eläinklinikalla välttämätön työkalu
”Hyvä it-rakenne liittyy eläinklinikalla kaikkeen”, sanoo toimitusjohtaja Heikki Mäkimattila Eläintohtori Kivuttomasta Joensuusta.
Siksi hyvä toiminnanohjausjärjestelmä on välttämättömyys. Se on toiminnan selkäranka.
Mäkimattila listaa menestyvän eläinklinikan kivijaloiksi laadukkaan eläinten hoitamisen lisäksi talouden, palvelun, asiakaskokemuksen ymmärtämisen, johtamisen ja henkilöstöhallinnan. Teknologia on kaikkea yhdistävä työkalu.
”Moni eläinlääkäri on niin keskittynyt ammattiosaamiseensa, ettei hyödynnä esimerkiksi rokotuskutsuja markkinoinnissa. Klinikka elää kädestä suuhun. Kun liikevaihto on yli miljoonan, on pakko katsoa, mistä raha tulee ja mihin se menee. Meillä on tavoitteena, että liikevoitto on 10-20 prosenttia”, hän kertoo.
Siksi Kivuttomassa on käytössä Provet-järjestelmä.
Eläintohtori Kivuton lähti liikkeelle pienestä. Heikki Mäkimattilan vaimo Kirsi Mäkimattila hoiti eläimiä toiminimellä, kunnes osti yhden eläinlääkärin klinikan vuonna 2004. Siitä parin vuoden kuluttua laajennettiin, kun ostettiin 300 neliön toimitilat. Heikki Mäkimattila toimi jo silloin taustalla, hoiti hallinnon asioita. Nyt klinikalla on töissä kuusi eläinlääkäriä ja viisi hoitajaa, ja Mäkimattila toimii ammattijohtajana.
Kannattavan eläinklinikan taustalla on muutakin kuin eläinten hyvää hoitoa: taloutta, markkinointia, johtamista, henkilöstöhallintoa, laskutusta ja pitkä lista muita asioita.
Verkkokauppa kasvoi vauhdilla
Eläinklinikalla oli jo vuosia myyty muun muassa ruokia ja tarvikkeita, kun mietittiin, miksei niitä myydä myös verkossa. Kolmessa vuodessa verkkokauppa on kasvanut valtavasti.
”Pienestä lähdettiin. Alkuun hoitajat lähes hihittelivät, että taas keksi Heikki jotakin. Nyt meillä on 500 neliön varasto trukkihyllyineen”, Mäkimattila kertoo.
Verkkokaupan liikevaihto lähenee miljoonaa euroa. Myynnissä on yli 7000 tuotetta. Päätuotteita ovat koirien ruuat. Kivuttomassa on tarjolla Suomen paras valikoima erikoisruokia.
”Siinä olemme kiistatta maan parhaita asiantuntijoita”, Mäkimattila sanoo.
Hänellä on tavoite korkealla: verkkokauppa vielä moninkertaistuu. Tulevaisuudessa Kivuton on eläinruokien ja -tarvikkeiden verkkokauppa, jolla on myös eläinlääkäriasema, ja jonka liikevaihdosta 90 prosenttia tulee verkkokaupasta.
Kivuton verkkokauppa on lyhyessä ajassa kasvanut isoksi hyvinvointiin erikoistuneeksi lemmikkieläinkaupaksi.
Yrittäjyys vaatii kovaa työtä
Heikki Mäkimattila arvostaa yrittäjyyden korkealle. Se on tosi kova laji. Eläinlääkintä-alan hän kokee vielä helpoksi, se on ollut kasvava ala. Silti töitä on pitänyt tehdä, ja kovasti.
Digitalisaatio on trendisana monessa yhteydessä. Verkkokauppa-sanasta Suomessa osataan Mäkimattilan mielestä nimenomaan verkko-puoli. Insinöörejä ja tekniikkaa löytyy. Kauppa-osuus on paljon huonommalla tolalla.
”Kuitenkin harva it-alan ihminen osaa oikeasti miettiä palvelun käyttökokemusta ja käyttöliittymää niin kuin FNS:n Janne Huttunen. Arvostan hänen osaamistaan, sitä että yrityksessä kuunnellaan asiakasta. Yhteistyö on ollut todella hyvää”, Heikki Mäkimattila kehuu.